ENKELIKURSSI
Enkelikurssilla Jyrki Kiviaho
johdattelee
hiljentymisen ja chakratietouden kautta osallistujia kohtaamaan oman
enkelinsä.
REIKI I
Reiki I -kurssilla opitaan tekemään hoitoja itselle ja muille. Kurssilla opetellaan
käytännön perushoito sekä energian tasapainotus. Lisäksi käydään läpi hoitojen vaikutuksia ja reikin eettisiä periaatteita. Viritysten välillä täytyy olla useampi tunti, näin ollen kurssi on jaettu kahdelle päivälle. Reikiä oppii käyttämään jo kahden päivän peruskurssin aikana. Kyky kanavoida energiaa siirretään suoraan opettajalta oppilaalle vihkimyksen avulla. Kurssin aikana oppilas yhdistetään aina neljän eri virityksen avulla parantavaan energiaan. Kun viritykset on tehty, yhteys energiaan säilyy koko elämän ajan.
Hoitomuotona reiki on yksi laajimmalle levinneistä luonnonmukaisista hoitomuodoista. Se on tullut suosituksi, koska sen oppiminen on helppoa ja sen käyttö on yksinkertaista, mutta tehokasta. Reiki on riippumaton elämänkatsomuksesta ja uskonnollisesta näkemyksestä.
Opettajina
Reikimasterit Anne Jouhtinen ja Ilkka Kallio
BACH KUKKATERAPIAA
KOTIKÄYTTÖÖN
1930- luvulla engl. lääkäri
Edward Bach havaitsi työssään, että kehon ja mielen sairauksien takana
ovat ihmisten pelot, huolet, ahneudet, inhot ja intohimot. Tunteet ovat usein
sairauksien juuri ja monissa tapauksissa henkisen hyvinvoinnin parantuminen
johtaa tervehtymisen tielle. Bach kehitti turvallisen hoitomuodon, joka on
yksinkertainen ja helppo oppia. Hän löysi luonnosta 38 kasvia, joiden
energiat palauttavat sisäisen tasapainon ja hyvinvoinnin sekä auttavat
kohtaamaan arjen haasteet.
Kurssi tarjoaa perustiedot
Bach Kukkaterapiasta ja antaa valmiudet auttaa itseään ja lähimmäisiään.
Kaikki 38 uutetta ja Rescue tuotteet tulevat tutuiksi ja osallistuja saa
mukaansa itselleen tekemänsä hoitopullon.
Opettaja Anne Jouhtinen,
Bach kukkaterapeutti (BFRP)
SHIATSUA JA
AKUPAINANTAA
Perinteisen
kiinalaisen lääketieteen mukaan kaikkialla maailmankaikkeudessa on
elämänenergiaa, joka on ihmiskehossakin liikkeelle paneva voima tehden ihmisen
eläväksi. Elämänvoiman perusominaisuuksiin kuuluu, että se liikkuu, virtaa
koko ajan. Ihmisessä tämä virtaus keskittyy energiakanaviin eli
meridiaaneihin ja on helpoimmin tavoitettavissa akupunktiopisteissä. Energian
vapaa ja riittävä virtaus on terveyden ja elinvoiman ehto. Häiriöt
puolestaan ilmenevät erilaisina vaivoina ja sairauksina.
Shiatsuhieronta
tapahtuu käsillä ja sormilla meridiaaneja ja akupunktiopisteitä painaen. Keho
ja mieli saavat tasapainotusta ja shiatsu tukee ihmiskehon omien parantavien
voimien aktivoitumista. Hoito tehdään lattialla shiatsupatjan päällä ja
hoidettavalla on yllään kiristämättättömät vaatteet.
Opettajat dipl. shiatsuterapeutit ja luontaishoitajat Anne Jouhtinen & Ilkka Kallio
HIERONTAA JA AROMATERAPIAA
Hieronta on ihmisen terveyden edistämistä sekä vaivojen ehkäisyä ja helpottamista. Hieronta saa aikaan myös rauhoittumisen ja hyvänolon tunteen. Kuka tahansa voi oppia turvalliset ja yksinkertaiset hierontatavat ja -otteet kotikäyttöön. Opittuaan varmuutta käsiinsä, ihminen vapautuu käyttämään hierontaa kanssaihmistensä iloksi ja hyödyksi. Kosketus on luonnollinen tapa huolehtia lähimmäisistään.
Aromaterapia pohjautuu tuoksuvien, aromaattisten kasvien eristettyihin eteerisiin öljyihin. Kotihieronnan yhteydessä aromaattisia öljyjä voidaan käyttää esim. rentoutukseen, kipujen lievittämiseen tai tarvittaessa virkistymiseen. Niillä voidaan laukaista lihasjännityksiä, parantaa verenkiertoa ja saada myönteinen vaikutus mielialaan. Kurssi antaa valmiuden hierontaan kotikäyttöön soveltuvin eteerisin öljyin.
Opettajat
fysioterapeutti Anne Jouhtinen ja hierontaterapeutti
Ilkka Kallio
AURA JA HENKISET
VÄRIT
Jyrki Kiviaho
on Reikimaster, joka on hyvin laajasti perehtynyt värien merkitykseen.
Kurssilla käsitellään värejä, chakroja ja auran aistimista.