Sitten
niitä terveisiä…
Huhtikuun
lopulla Saksassa oli Reiki-konferenssi, teemana ”Return to the Well”. Siellä
keskusteltiin allianssin
uudelleenorganisoinnista. Kahdeskymmenes
vuosi on menossa Reiki Alliancen perustamisesta.
Se tapahtui aikoinaan Wanjan ystävän Barbara Brown´in luona kesäkuussa 1983
Lumbyssä, Brittiläisessä Kolumbiassa.
Saksan
konferenssissa nyt oli mukana oli viisi venäläistä naista, seitsemän
puolalaista miestä, useita Brasiliasta, Argentiinasta, Trinidad Tobagosta,
Surinamista, USA:sta, Hollannista, Saksasta, Italiasta, Espanjasta, Englannista,
Tanskasta, Norjasta ja neljä-viisi Kanadasta (Wanja mukaan lukien). Siispä
hyvin globaali sekoitus.
Phyllis
Furumoto ei ollut paikalla. Kalenteri oli jo aiemmin täyttynyt muualle
maapallolle suuntautuvista matkoista.
Menneitä
muistellen: Reikin ”historiaa”
Takatan
vihkimistä mastereista on elossa kaksi Kanadassa ja ehkä yhdeksän
seitsemästätoista hänen USA:ssa
vihkimästään masterista.
Neljä
Takatan Masteria oli läsnä Saksassa: Shinobu Saito Kaliforniasta, Paul
Mitchell Idahosta, Rick Bockner ja Wanja Brittiläisestä Kolumbiasta,
Kanadasta.
Yhdessä
he päätyivät muistelemaan, millaista oli siihen aikaan. Kun Mrs Takata
matkusti ympäriinsä ja piti Reiki-kursseja, mistä kaikesta hän kertoi, hänen
parantamisistaan eri yhteyksissä, ja mitä hän kertoi omasta opettajastaan
Chujiro Hayashista:
Hayashi
oli perustanut Japanissa Reiki-klinikan, jossa oli kahdeksan hoitopöytää,
kaksi hoitajaa kussakin antamassa potilaille Reikiä.
Mrs
Takata tuli sinne 1935 ja sai Reiki-käsittelyn. Hän tuli niin terveeksi, että
vaikuttui välittömästi Reikin toimivuudesta ja päätti jäädä opettelemaan
menetelmän itse.
Opittuaan
hän matkusti takaisin Havaijille ja alkoi siellä antaa Reiki-hoitoja.
Hawaio
Takata menestyi niin hyvin, että Mr. Hayashi tuli saarelle tekemään hänestä Reiki-masterin v. 1937.
Hawayo
Takata oli syntynyt Havaijilla v. 1900. Hänen vanhempansa olivat muuttaneet
maahan Japanista monia vuosia aikaisemmin. He halusivat kastaa tyttärensä
Hawayo´ksi sen saaren mukaan,
jolla tämä oli syntynyt.
Kun
mrs Takata vihittiin Reikimasteriksi, hän eli leskenä kahden tyttärensä
kanssa. Toisesta tuli sittemmin Phyllis Lei Furumoton äiti – ja Takata siis
on Phyllis´in isoäiti, kuten tiedämme.
Pikkutyttönä
Phyllis sai aina antaa isoäidilleen Reiki-käsittelyjä, kun tämä tuli käymään.
Phyllis
piti puuhaa vähän ikävystyttävänä, hän kun olisi halunnut samanlaisen isoäidin
kuin muillakin lapsilla – sellaisen joka leipoo ja lukee satuja ym..
Phyllis kuitenkin oppi Reikin perusteellisesti – se on ollut osa hänen
elämäänsä aina. Kokemusmaailma on toisenlainen, kun kasvaa Reiki käsissään
ja tietoisena sen olemassa olosta. Mrs Takatalla oli tapana sanoa, että
lapsilla olisi hyvä olla Reiki, koska siten heidän koulunsa sujuu paremmin ja
he menestyvät arkipäivän elämässään helpommin. Sen olemme kaikki
havainneet todeksi.
…ja
Wanja jatkaa:
Opettajani Mrs Hawayo Takata oli mainittu kirjassa, jonka nimi on ”Me olemme kaikki parantajia”
(We
Are All Healers), kirjoittanut Sally Hammond. Takata oli kirjassa ainoa, jonka
sanottiin kykenevän opettamaan parantamisen taitoa. Kanadalainen mies, nimeltään
Hugh Gibb luki kirjan ja yritti saada yhteyden Takataan.
Ilmeisesti
yksi hänen kirjeistään löysi perille.
Vastauskirjeessä
sanottiin, että mrs Takata tulisi Havaijilta, jossa asui, Kanadaan, mikäli
mies järjestäisi kurssin kulujen peittämiseksi. Ohjeessa kiellettiin
mainostamasta, joten Hugh sai järjestetyksi
itsestään haastattelun paikalliseen sanomalehteen. Hän oli siihen aikaan
80-vuotias ja elänyt mielenkiintoista elämää, joten luonnollinen kysymys
haastattelun lopuksi oli: ”Mitä aiot tehdä seuraavaksi?” Tähän Hugh
vastasi: ”Eräs lady on tulossa Havaijilta opettamaan healingiä, ja kuka
tahansa kiinnostunut on tervetullut ja voi soittaa minulle.”
Yksitoista
ihmistä ilmoittautui tälle ensimmäiselle kurssille, joka pidettiin
Summerlandissa, British Columbiassa 1976.
Yksi
osallistuja, mrs Barbara Brown omasi suuren luokan parantajan lahjat käytyään
kurssin.Hän sai aikaan erinomaisia tuloksia naapureiden ja ystävien parissa
Reiki- koulutuksen ansiosta.
Hän
päätti v. 1978 kutsua Takatan uudelleen. . Barbara oli muuttanut isolle
maatilalle Lumby´yn (British Columbia), joten ihmisillä oli mahdollisuus
leiriytyä hänen mailleen kurssin ajaksi. Erämaa oli kaikkialla ympärillä ja
joskus ihmisten täytyi matkustaa parikin päivää päästäkseen perille.
He
olivat mielissään saadessaan asua paikanpäällä.
Kuulin
tästä kurssista Richard Bockner´ilta ja ystäviltäni, jotka olivat nähneet
puhelinnumeron jooga-retriitin aikana. Soitin ja sain kuulla, että
parantamismenetelmän nimi oli Reiki, että kuka tahansa voi sen oppia ja että
se aina toimi.
Halusin
tietää aiheesta vähän enemmän ennen kuin sitoutuisin neljän illan
kurssille, joten menin kirjahyllyni luo, suljin silmäni ja juoksutin kättäni
yli kaikkien siellä olevien kirjojen, jolloin yksi, jota en vielä ollut
lukenut, putosi rivistä. Avasin sen ja avasin silmäni ja luin viisi sivua mrs
Takatasta ja Reikistä. Kirjan nimi oli ”We Are All Healers” Ilmoittauduin
ja menin kurssille Barbara Brown´in luo.
Reiki-kurssi
oli jotakin erilaista verrattuna siihen, mitä seudulla oli ollut aiemmin
tarjolla.
Tietämättä,
mitä oli odotettavissa puin sellaiset vaatteet päälleni, joiden kuvittelin
sopivan informatiiviseen puhetilaisuuteen.
Muut
osallistujat olivat pukeutuneet samaan tapaan, paitsi yksi mies, joka tuli väljissä
urheiluvaatteissa.… Hän kuvitteli Reikin olevan jotakin hieronnan tapaista.
Saatuaan
ensimmäisen vihkimyksen hän tajusi eron, ja seuraavana päivänä hän tuli
parhaissa sunnuntaivaatteissaan, mikä oli hänen tapansa osoittaa kunnioitusta
Reikille.
Seuraavien
kahden vuoden aikana minulla oli onni olla läsnä viidellä Reiki-I-kurssilla
H. Takatan kanssa. Jos sää oli sopiva, hän pukeutui perinteiseen pitkään
havaijilaiseen puuvillamekkoon, yksi kelta-oranssi, jossa valkoisia kukkia ja
toinen sininen monivärisin kukkapainatuksin. Nämä oli saatu lahjaksi
oppilailta Havaijilla. Hän näytti kauniilta ja säteilevältä molemmissa.
Hänellä
oli tapana aloittaa kurssi tarkalleen sovittuna aikana muodollisella
tervehdyksellä ”Hyvää iltaa arvoisat naiset ja miehet!”
Hän
lopetti tilaisuuden kaksi tuntia myöhemmin, täsmällisesti ja muodollisesti,
Sen
jälkeen emännät tarjosivat teetä, jotta kaikki lähtisivät kotimatkalleen
virkistäytyneinä.
Reiki-kurssit
pidettiin ihmisten olohuoneissa. Istuimme tuoleilla ja sohvilla yrittäen nähdä
mahdollisimman hyvin, kun mrs Takata näytti käsien asentoja. Hänellä oli
tapana toistaa:
”Katsokaa
käsiäni, katsokaa käsiäni”! Ihmisillä on tapana katsoa puhujan kasvoihin,
joten Takata huomasi tärkeäksi kehottaa kaikkia katsomaan käsiään ja niiden
sijaintia tässä healing-systeemissä.
Ensimmäisenä
kurssi-iltana hän kertoi Reikin historian sellaisena kuin hän sen tunsi. Hän
kertoi opettajastaan Chujiro Hayashista, jolta hän oppi Reikin Japanissa 1935
Hän
kertoi meille monista parantamiskokemuksistaan joita hän oli saanut yli neljänkymmenen
vuoden Reiki-työssään. Japanilaisten juuriensa takia hän luonnollisesti
aloitti ensin japanilaisessa yhteisössä. Kun hänen suosionsa kasvoi,
kaikenlaiset ihmiset tulivat hänen luokseen – taustasta riippumatta.
Hayashin
käynnin jälkeen hän aloitti kurssitoiminnan – ensin Havaijin saarilla,
sitten Kaliforniassa ja länsirannikolla.
Ensimmäisen
kurssi-illan päätteeksi oppilaat kukin vuorollaan kiipesivät yläkerran
makuuhuoneeseen, jossa oli tuoli vihittäviä varten.
Mrs
Takata tuli huoneeseen ja sulki oven, tarkisti, että oppilas istui suorana ja
kunnollisesti tuolilla. jalat tiiviisti lattiassa, silmät suljettuina ja kädet
kohotettuina rukousasentoon.
Hän
oli jo selittänyt oppilaille, että hän oli kuin TV-teknikko, joka korjaa
ihmisten antennit, niin että he saavat selvän kuvan vastaanottimeensa.
Sitä kutsutaan vihkimykseksi (initiation) ja se kestää vain muutaman
minuutin.
Tämä
kuvio toistuu jokaisena kurssi-iltana.
Ihmiset
huomasivat, että heidän kokemuksensa noista muutamista hetkistä vaihtelivat
laidasta laitaan ”WOW” – VAU
tai puhumattomaan hiljaiseen pohdintaan ”Mitä tämä kaikki oli?”
Miten
tahansa – kokemus, vihkimys pysyi heissä
ja tulevaisuudessakin.
Rva
Takata oli niin loistava TV-teknikko, että hän sai jokaiselle näkymään
kirkkaasti kaikki, mitä heidän oli tarpeen tietää.
Mrs
Takata tunsi, että kurssit tulisi pitää mahdollisimman yksinkertaisina, koska
ihmiset unohtavat nopeasti. Ensimmäisen illan taustatietojen jälkeen hän
toisena iltana näytti pään hoitamisen ja selitti syyt. Hän puhui melko
kliinisesti, melkein kuin pitäen ensiapukurssia, ja koska monet meistä asuivat
kaukana lääkäreistä ja sairaaloista, olimme erittäin kiitollisia.
Kaikki
me joutuisimme tulevaisuudessa tilanteeseen, jossa ohjeet kaikuisivat
korvissamme ja muistuisivat kätevästi mieleen oikealla hetkellä.
Kolmannella
kerralla hän näytti käsien asennot vatsan alueella. Tätä hän kutsui
perustavaksi hoidoksi. Hän puhui jonkin aikaa valinnoistamme ruuan suhteen,
siitä, miten me ajattelemattomasti kohtelemme vatsaamme kuin roskatynnyriä,
esimerkiksi juomalla kuumaa kahvia ja nauttimalla sen kanssa kylmää jäätelöä,
minkä jälkeen otamme appelsiinin ja lasin maitoa ja odotamme vatsamme olevan
hyvässä kunnossa tällä sekamelskalla. . Hänellä oli muutamia hyviä
ruokaohjeita ja hänen suosituksensa oli: ”Kaikkea kohtuudella.”
Koska
kurssipäivien mittaan monia ihmisiä oli läsnä, he näkivät H. Takatan elävän
kuten opetti. Hän oli hyvin kätevä käsistään keittiössä. Hän puhdisti,
lajitteli ja valmisti kasvikset hyvin ammattimaisella ja puhtaalla tavalla,
muistuttaen, että Reiki menee kaikkeen, mihin kosket, niin että on hyvä
valmistaa itse oma ruokansa.
Hän
saattoi istua puutarhassa ja nauttia auringosta, siirtyen varjoon, kun tuli
liian kuuma.
Hän
oli erittäin tietoinen kaikesta ympärillään, puista, pensaista, kukista, eläimistä,
lapsista ja aikuisista.
Neljännen
ja viimeisen Reiki-kurssijakson aikana
hän näytti mihin kädet laitetaan kun hoidetaan takaosa. Taas hän kertoi
tarinoita omista kokemuksistaan ja vastaili kysymyksiin, joita nousi esiin siitä
osasta, mitä hän oli kurssilla käymässä läpi.
Hän
myös kertoi miten hoidetaan luunmurtumia, onnettomuustapauksia, eläimiä,
kasveja, lintuja ja muuta elollista. Sitten hän näytti meille, miten hoito
tulee lopettaa.
Jokainen
tiesi ja tunsi, että Reiki-kurssin aikana he olivat saaneet jotakin hyvin
arvokasta. Se tulisi olemaan heidän mukanaan koko elämän ajan. Mitä tahansa
kurssi oli maksanut, se oli arvoltaan satakertainen. Eräs nainen, joka työskenteli
eläinten kanssa, sanoi, ”Tunsin itseni aiemmin niin avuttomaksi. Nyt minulla
on jotakin hyödyllistä käsissäni. Kiitos Reikin ja mrs Takatan!”
Terveiset
välitti
Marja
Kiviaho